maanantai 26. lokakuuta 2015

Monday mood



Kyllä, kahden postauksen väliin saattaa jatkossakin tulla pitkä väli, mutta kirjoittelenpa nyt kuitenkin jotain. Vietin viikon tätini luona vähän lomailemassa, joten siksi viime viikolla ei tullut postausta. Nyt olen kotona ja kalenteri on aikalailla täynnä hoidettavia asioita. Ensimmäisenä mielessä Kelan kanssa asiointi, liitteet pitäisi toimittaa noita äitiysraha-asioita varten.
 
Tällä viikolla ajattelin muutenkin järjestellä noita vauvan tavaroita valmiiksi, pestä vaatteita ja saada ne lipastoon asti. Tämä aamu onkin mennyt katsellessa netistä hoitopöytiä ja lipastoja. Yritän edelleen päättää haluanko hoitopöydän vai pelkästään lipaston ja siihen päälle hoitotason. Vauvalle on tullut hankittua melko paljon vaatetta, joten säilytystilaa tarvitaan.

Ensi kuussa olisi kuitenkin edessä Ikean reissu, vielä tarvitsisi matkaseura selvittää kun tuo avokkini ei kauhean innoissaan ole. Sieltä kuitenkin tarvitsisi katsella kaappi eteiseen sekä pieniä kodin esineitä, kuten se kunnollinen astiasto. Samalla saisi tyhjentää kaapista nuo kamalat mukit ja kupit, jotka meille on ajautunut miehen poikamiesboksista.

Mitäs muuta mun to do- listalla on? No ainakin yritin vähän miettiä millaisia postauksia haluaisin tehdä, neuvolalääkäri ja pelkopoli sekä kirppispöydän järjestelyä. Ainakin miljoona muutakin pikkujuttua pitäisi järjestää ja hoitaa, mutta kesä meni aikalailla töillä niin ajattelin myös järjestää itselleni aikaa ja rentoutua.

Kuitenkin... Seuraavan postauksen voisin kirjoitella huomenna noiden lääkäri ja polikäyntien jälkeen, avata vähän tätä odotusaikaa, joka on mennyt todella nopeasti. Vieläkään en ole ymmärtänyt, että meillä on enää alle 100 päivää jäljellä laskettuun.

Nyt jatkan muiden asioiden pariin, have a great day everyone!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti