tiistai 12. tammikuuta 2016

Kuulumisia

Melkein kolme kuukautta viime tekstistä. Jotenkin inspiraatio oli kadoksissa ja sitten tietysti raskaus vei energiaa. Tai siis vie, sillä täällä kirjoitellaan vieläkin yhessä kasassa. Viikkoja on tänään tasan 38+0 eli kaksi viikkoa laskettuun. Itseni puolesta voisi syntyä vaikka heti, alkaa olemaan jo tukala olo ja olisi tietysti ihan kiva päästä kääntymään sängyssä ilman kiroamista.


Aika on mennyt paljolti vauvan tuloon valmistautuessa ja ihan vaan lepäilemällä. Itsellä loppui työt tuossa syyskuun lopussa, sitten olin lokakuussa ja marraskuussa tekemässä muutamia työvuoroja. Sen enempää en varmaan olisi jaksanut tehdä, energia on todella vähissä ja selkä vihoittelee melkein pienimmästäkin rasituksesta. Joulu ja uusivuosi meni sitten ihan perheen kesken, pääasiassa syödessä. 


Päästiin moikkaamaan meidän pikkusta vielä ennen synnytystä (edellinen kerta oli viikolla 22, rakenneultran jälkeinen kontrolli). Raskausviikolla 36 on tämä kuva otettu ja meidän neiti saa isänsä nenän kuvasta päätellen. Onneksi ruumiinrakenne taitaa tulla äidiltä, neiti on hoikka mutta pitkäjalkainen. 



Kummitädit oli sitten yhdessä muutaman muun ystävän kanssa järkännyt mulle baby showerit. Näistä mulla ei taida nyt oikein muuta sanottavaa olla, mutta oli kyllä todella ihanaa viettää aikaa ystävien kanssa ja olla huomion keskipisteenä. Ja vaippakakku oli ihana! Tänään vihdoin purettiin se kun järjestettiin vauvan viimeiset tavarat tuonne huoneeseen. 





 Ylimmässä kuvassa meidän ihanat vaunut, joita odotettiin pitkän aikaa ennen kuin saatiin kotiin. Nyt ne tuolla eteisessä odottelevat kyytiläistä, välillä on tietysti ollut pakko testata millaiset on työntää. Niistä kirjoittelen ehkä sitten enemmän kun saan käyttöön asti.

Masukuvia multa löytyy vain noita itseotettuja, olen niin arka olemaan kuvattuna, ettei ole tullut otatettua mahakuvia. Mieli on kyllä tehnyt. Ehkä pistän miehen ottamaan vielä ennen synnärille lähtöä (joka siis voisi periaatteessa olla koska vaan, tosin mitään tuntoja ei ole).

Ja nuo Me & I:n housut nyt vain on ihan ylisöpöt! Toiset niistä on pakattuna sairaalakassiin vauvan kotiintulovaatteiksi. :)


Tämä on oikeastaan vanha kuva, eli ei tällä hetkellä meidän makuuhuone ihan tuolta näytä. Asutaan tällä hetkellä kaksiossa, joten nuo vauvan tavarat ovat siis samassa huoneessa meidän kanssa. Yllättävän hyvin mahtui omasta mielestä pieneen huoneeseen meidän sänky, pinnasänky, hoitopöytä ja lipasto.

Olisiko tässä kuulumisia tarpeeksi yhteen postaukseen. Yritän jatkossa kirjoitella hiukan useammin, saa nähdä ehdinkö vielä ennen vauvan syntymää. Ideoita kyllä olisi ja luonnoksista löytyy pari aihetta, jotka käsittelevät muutakin kuin vauvajuttuja.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti